Historiikki

 
 

Historiikkia kirjoittaa Veikko Ipatti.



Tästä se alkoi.

Eletään vuoden 1973 kevättalvea. Huomasin Kainuun Sanomissa ilmoituksen, jossa kutsuttiin asiasta kiinnostuneita keskustelemaan SF-Kainuun kerhon perustamisesta.

Kokouksen avasi koonkutsujana Tauno Alho, sihteerinä toimi Lauri Korhonen. Paikalla olivat myös Raimo Horneman, Kaarlo Kemppainen, Kalevi Miinalainen, Ossi Räntilä, Reino Välisaari ja minä, Veikko Ipatti. 

Jo 2.12.1974 kokouksessa keskusteltiin omasta leirintäalueesta ja paikkoja käytiin katsomassa jo lumikelien aikana. Kuten huomaamme, olimme jo silloin ajasta edellä.

Kerhon puheenjohtaja totesi kirjeessään jäsenille että kerhon toiminta lakkaa toistaiseksi, siksi kunnes ilmenee tarvetta ja edellytyksiä kerhon rekisteröimiselle.

Näin tilanne jatkui 4.9.1975 saakka, jolloin Reino Saven, Juhani Alanen ja Veikko Ipatti pyysivät SF-Caravan ry:stä yhdistyksen säännöt ja 9.4.1976 oli yhdistyksen perustava kokous Sotkamossa Jäätiönlahden lomakylässä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Reino Saven.

Toiminta alkoi hyvin ja 30.3.1978 pidetyssä kokouksessa päätettiin kääntyä silloisen Kajaani Oy:n puoleen Kangasjärven alueen vuokraamiseksi. Samana vuonna oli myös yhdistyksen logon suunnittelukilpailu ja sen voitti Raimo Rosslynin poika Mika.

Helmikuussa 1979 saimme liitolta 5000 mk saunan hankkimiseksi em. alueelle. Tosin se oli jo aiemmin hankittu perustajajäsenien kustantamana.

Toiminta Kangasjärvellä jatkui aina vuoteen 1980 jolloin oli pakko aloittaa uuden alueen etsintä ja sitä keskustelua kävi alustavasti Anssi Kuoppala Kajaani Oy:n kanssa. Kyseessä oli Tipasojan alue. Alueesta tehtiin vuokrasopimus 15 vuodeksi ja vuokrasumma oli 10000mk.

Alkoi yhdistyksen historiassa uusikausi. Meillä oli oma alue, vuokrattu mutta kuitenkin alue jolle voimme rakentaa jotakin eikä kukaan hätistä meitä pois kunhan hoidamme vain velvoitteemme. Alkoi vilkas rakentaminen, tehtiin teitä, silta, vaunupaikkoja ja laituri. Saunarakennus siirrettiin Kangasjärveltä, vieläpä ehjänä. Myöhemmin rakennettiin lentopallokenttä, nuotiopaikka ym. pientä. Myös aivan uusi saunarakennus tehtiin myöhemmin ja vanha ns. tynnyrisauna myytiin eniten tarjonneelle.

Vuonna 1982 oli yhdistyksen järjestämänä liiton talvipäivät Vuokatissa. Yhdistyksen talous oli tähän saakka ainoastaan jäsenmaksutulojen ja arpajaisten varassa ja lainojen maksuaikaan oli tehtävä uskomattomia ponnistuksia että asiat saatiin hoidettua. Kaikesta kuitenkin selvittiin.

Vuodesta 1982 aina vuoteen 1991 oli toiminta keskittynyt Tipasvankkurin ympärille, mitä nyt hiukan matkailtiin ja vierailtiin muualla. Tiesimme että Tipasvankkurin aikakin on rajallinen ja uutta aluetta on alettava etsiä jo hyvissä ajoin. Sitä haettiin ympäri Kainuuta, Kuhmosta, Vuolijoelta, Paltamosta ja Hyrynsalmelta.  Lopulta se löytyi lähempää kuin arvasimmekaan.

Silloiset yhdistyksen hallitukset keskustelivat 1994 loppuun mennessä monen kanssa ja viimein päästiin sopimukseen Vuokatinrinteiden kanssa nykyisestä Kattivankkuri alueesta.

Historiikkiin on tulossa jatkoa….



 
 
23.08.2010
Ruskatreffit 24-26.9.2010
Lue lisää
 
04.02.2010
Isäntävuorojen tekeminen
Lue lisää
 
27.12.2008
Kausipaikalle Kattivankkuriin
Lue lisää
 
02.12.2008
Jos haluat tietää ensimmäisten joukossa...
Lue lisää
 
25.11.2008
Infoa kaasunkulutuksesta
Lue lisää
 
08.06.2008
Täytä matkustajailmoitus ennakkoon
Lue lisää
 
24.01.2008
Sähköturvallisuustiedote
Lue lisää