Toimintakertomus 2007

 
 

SF-CARAVAN KAINUU ry TOIMINTAKERTOMUS

Hallitus

Kajaani 15.03.2008

SF-CARAVAN KAINUU ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

YLEISTÄ

Yhdistyksemme toiminta vuonna 2007 oli vilkasta kun mittarina käytetään Kattivankkurissa kävijöiden määrää. Kävijöitä alueellamme oli 7540 (7470) vaunuvuorokautta ja 24558 (24300) henkilövuorokautta. (sisältävät Ruskatreffien kävijät). Vierailijoiden kokonaismäärässä on edelleen kasvava suuntaus.

Alueemme on säilyttänyt hyvän maineen. Sijoituimme SF-Caravan ry:n järjestämässä jäsen- kyselyssä kuuden (6) eniten positiivista palautetta saaneen SF-C alueen joukkoon. Erityisesti alueemme kohdalla mainittiin Kattivankkurin siisteys, isäntien toiminta ja ystävällisyys.

Yhdistyksen taloudellinen tilanne on vakaalla pohjalla, voimme olla siihen tyytyväisiä.

Voimme katsoa valoisin mielin eteenpäin. Meidän tulee kuitenkin miettiä tarkoin miten/mihin tulevaisuudessa investoimme. Investoinneissa ja toiminnassa tulee entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, kuinka alueemme toiminta turvataan tulevaisuudessa.

Maksuvalmiutemme tulee pitää vähintään nykytasolla. Isoista investoinneista tulee pidättäytyä ennen kuin Kattivankkurin tulevaisuus on selvillä.

Voisimme lyhentää lainapohjaa ylimääräisillä lyhennyserillä.

Toimistorakennuksen laajentamisesta järjestettiin tarjouskilpailu. Kolmesta pyydetystä tarjouksesta valittiin Kontiotuotteen tarjous (muut Vuokatin Huvilaveistämö ja Honkarakenne). Laajennusosa tilattiin ja maksettiin pääosiltaan vuoden 2007 lopussa.

Kattivankkurin yleisilme koheni uuden jätteiden keräys-/lajittelupisteen sekä rakennuksien 1-4 eduskivetyksen valmistuttua. Päänikkaroijina toimivat Raimo Roininen ja Matti Malinen.

Unohtaa ei saa toimeliaita naisiamme, jotka ovat ”somistaneet” Kattivankkuri aluetta Parkkisen Riitan ja Piiraisen Pirjon johdolla.

Otimme käyttöön Kattivankkurissa kausipaikkasopimuskaavakkeen, jolla on selkeytetty jäsenien ja yhdistyksen välistä toimintaa kausipaikoilla. Sopimuskaavaketta tullaan hieman muokkaamaan seuraavalle kaudelle siirryttäessä.

Kotisivumme www. kattivankkuri. fi on löytänyt käyttäjänsä. Sivuille päivitetään niin omille kuin vieraille jäsenille tarkoitettua ajankohtaista tietoa.

Sähköpostia yhdistykselle voi laittaa osoitteeseen kattivankkuri @ kattivankkuri.fi tai hallituksen jäsenille etunimi.sukunumi@kattivankkuri.fi osoitteella.

Yhtenä mielenkiintoisena kotisivujemme asiana mainittakoon kirjoitus yhdistyksemme historiasta. Yhdistyksen perustajajäsen Veikko Ipatti on tehnyt mittavan työn historiikin eteen. Jäämme odottamaan lisätekstin ilmestymistä kuumeisesti..

Kiitokset sivujen päivityksestä Sauli Hussolle.

Yhdistys on mukana Vuokatin alueen sekä latu- että moottorikelkkapooleissa.

Vuoden aikana olimme useasti yhteydessä Sotkamon kunnan päättäjiin. Aiheena oli Vuokatin alueen kehittämis- ja kaavoitusasiat. Seuraamme suurella mielenkiinnolla mitä ympärillämme tapahtuu. Pidimme myös kaksi (2) palaveria vuokranantajamme Vuokatinrinteet/Ilkka Suutarinen kanssa.

Kiitokset yhteistyökumppaneillemme. Erityismaininnan ansaitsevat Vuokatinrinteet/ Ilkka Suutarinen, Sammutinhuolto J Mehtonen/Jukka Mehtonen sekä autoliikkeet Wetteri Oy/Asko Roivainen ja Kemppaisen auto Oy.

Unohtaa ei saa omia aktiivisia ja osaavia jäseniämme. Ilman heidän panostaan toimintamme olisi suurissa vaikeuksissa.

Hyvä henkiselle, aktiiviselle ja alueestaan hyvää huolta pitävälle yhdistyksen jäsenistölle kuuluu suuret kiitokset kuluneesta vuodesta.

JÄSENISTÖ

Yhdistyksen jäsenmäärä ylitti 700 jäsenen rajan.

Yhdistyksen jäsenmäärä: 703 (660) 3 vapaajäsentä

Yhdistyksen pääjäsenet: 658 (625) 3 vapaajäsentä

Yhdistyksen perheenjäsenet: 45 (31) 0 vapaajäsentä

Yhdistyksen nuorisojäsenet: 0 0 vapaajäsentä

VOP-KERHO: 10

RADIOAMATEUR CLUB: 0

Koirakerho: 0

Golfkerho: 1

Nuorisokerho: 0

Rutut: 10

TREFFIT

Maaliskuussa pidettiin perinteinen Pasi Seppäsen johtama kelkkasafari. Mukaan uskaltautui kymmenen (10) kelkkailevaa karavaanaria.

Toukokuussa oli hengelliset treffit Vuokatinrannassa.

Elokuussa järjestettiin omat treffit Erä-Hossassa, Suomussalmella. Treffeille osallistui 24 karavan- kuntaa. Kiitokset Erä-Hossan isäntäpariskunnalle Lahja ja Niilo Konttiselle mukavasta isännöinnistä. Omilla treffeillä järjestettiin yhdistyksen sisäinen Mölkky-kisa (Ruskan karsinta). Sen voittivat Ulla ja Seppo Salomaa.

Syyskuussa Ruskatreffit kokosivat Vuokatinrinteiden alueelle 152 vaunukuntaa. Osallistujia Ruskalle tuli Hanko-Levi akselilta, siis ympäri valtakunnan. Ruskalla järjestettiin yhdistysten väliset Mölkky-kisat. Kiertopalkinnon voitti vuodeksi yhdistyksemme oma joukkue, Eila Kilpeläinen ja Alpo Juntunen. Treffipäällikkönä Ruskalla toimi Seppo Lilja.

Joulukuussa pikkujoulut ravintola Vuokatin Hovissa. Osallistujia oli hivenen totuttua vähemmän, 106 jäsentä. Isäntäviikkoarvonnan matkalahjashekin voittivat Riitta ja Juhani Lukkari.

MUISTAMISET

Pikkujouluissa muistettiin seuraavia aktiivisia yhdistyksemme jäseniä:

kunniakirjalla;

Husso Airi, Korhonen Anneli, Luhtaniemi Jaana, Murtoperä Ari, Parkkinen Riitta, Piirainen Pirjo, Pääkkö Reino, Roininen Marjatta ja Seppänen Sinikka.

ansiolevykkeellä;

Roininen Raimo, Seppänen Pasi ja Vartiainen Raija

KOKOUKSET

Yhdistyksen hallitus piti kymmenen (10) kokousta.

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 17.3.2007 Kattivankkurin takkatuvalla. Kokoukseen osallistui 32 yhdistyksen jäsentä.

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 27.10.2007 Kattivankkurin takkatuvalla. Kokoukseen osallistui 28 yhdistyksen jäsentä.

Osallistuttiin:

SF-Caravan ry:n kevätkokoukseen Vantaan Korpilammella ( Matti Mäntylä ja Juhani Lukkari) SF-Caravan ry:n syyskokoukseen Jyväskylän Paviljongissa (Matti ja Eila Mäntylä, Sauli Husso ja Markku Oikarinen)

Yt-/puheenjohtajapäiville Keuruulla (Matti ja Eila Mäntylä ja Juhani Lukkari).

KATTIVANKKURITOIMIKUNTA

Kattivankkuritoimikunnan puheenjohtajana toimi Pasi Seppänen.

Vuoden 2007 tapahtumat Kattivankkurissa.

Toukokuussa järjestettiin kevättalkoot, joissa oli porukkaa mukavasti lähes 40 henkeä.

Isäntävuorot alkoivat kesäkuun alussa. Jokaiselle viikolle löytyi isäntä, joku tosin teki parikin viikkoa.

Syyskuussa järjestettiin siivoustreffit Kattivankkurissa. Laitettiin alue talvikuntoon kesän jäljitä.

Alueelle rakennettiin roskakatos ja tehtiin kivetykset rakennuksien 1-4 eteen. Saunojen kiukaat uusittiin. Miesten saunan lauteet uusittiin. Rakennettiin ”joen” sillalle portaat. Tehtiin varastoihin hyllyjä. Siistittiin lautataapeli ympäristöineen. Leikkikentälle hankittiin leikkimökki ja kiipeilyteline sekä turvamatot. Tehtiin lentopallokenttä. Lisäksi alueen viihtyisyyttä paransi naisten tekemä ”yleisilmeen kohotustoiminta”.

HUVI-JA TREFFITOIMIKUNTA

Huvi- ja treffitoimikunnan puheenjohtajana toimi Sinikka Seppänen.

Toimikunta järjesti perinteiset omat treffit sekä pikkujoulut, sekä osallistui aktiivisesti muihin yhdistyksen järjestämien tilaisuuksien suunnitteluun ja läpivientiin.

Huvi-ja treffitoimikunnan johdolla yhdistyksen jäseniä osallistui sekä SF-Caravan ry Ylä-Savon järjestämille Lettukesteille Hiilimutkaan että Pohjoisen- ja Järvi-Suomen YT-alueiden yhteisille treffeille Vaalan vapaa-aikakeskuksessa.

Mainittakoon, että Hiilimutkassa Lettukesteillä yhdistyksen nurmihiihtojoukkue Marika Kananen, Alpo Juntunen ja Raimo Martiskainen voittivat kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Yhdistyksen kakkosjoukkue Eila ja Matti Mäntylä sekä Esa Hallamaa täydensivät yhdistyksen menestystä sijoittumalla hiihtokilpailussa toiseksi.

TIEDOTUSTOIMIKUNTA

Tiedotustoimikunnan puheenjohtajana toimi Sauli Husso.

Tiedotustoiminnassa siirryttiin uuteen aikakauteen. Otimme käyttöön uudet kotisivut. Käyttöönoton myötä ns. reaaliaikainen tiedottaminen parantui selkeästi. Kausipaikkavarausjärjestelmästä tehtiin julkinen laittamalla se sivuille. Samalla kausipaikkavarauksissa siirryttiin s-posti varaukseen.

Sivuillamme on vieraillut jo yli 12000 kävijää tämän yhdeksän kuukauden aikana minkä uudet nettisivumme ovat olleet avoinna. Tämä määrä osoittaa selvästi niiden tarpeellisuuden. Tiedotuksemme tulee jatkossakin tapahtumaan näiden sivujen kautta. Se on nopein ja edullisin tapa tiedottaa kaikista tapahtumistamme kaikille asiakkaillemme, myös Kainuun ulkopuolella asuville.

Seuraa sivujamme ja kerro kaverillekin, tiedät enemmän.

Tiedotustoimikunta teki yhden jäsenille postitetun perinteisen tiedotteen.

HALLITUS 2007

Hallituksen kokoonpano vuonna 2007 oli seuraava:

Puheenjohtaja Matti Mäntylä

Varapuheenjohtaja Sauli Husso

Sihteeri Raija Vartiainen

Rahastonhoitaja Markku Oikarinen

Kattivankkuri Pasi Seppänen

Jäsen Raili Juntunen

Jäsen Anja Kinnunen

Jäsen Pauli Kurkinen

Jäsen Juhani Lukkari

Kajaanissa 15.03.2008

HALLITUS


 
 
23.08.2010
Ruskatreffit 24-26.9.2010
Lue lisää
 
04.02.2010
Isäntävuorojen tekeminen
Lue lisää
 
27.12.2008
Kausipaikalle Kattivankkuriin
Lue lisää
 
02.12.2008
Jos haluat tietää ensimmäisten joukossa...
Lue lisää
 
25.11.2008
Infoa kaasunkulutuksesta
Lue lisää
 
08.06.2008
Täytä matkustajailmoitus ennakkoon
Lue lisää
 
24.01.2008
Sähköturvallisuustiedote
Lue lisää